Ammattitulkkausta tarjoava palveluyhtiö Tulka Oy (Túlka) on ostanut Vantaan, Espoon, Helsingin, Keravan ja HUS-kuntayhtymän omistaman A-Tulkkaus Oy:n. Yrityskaupan myötä Túlkasta tulee tulkkaustoimialan markkinajohtaja Suomessa.

Túlka on suomalainen tulkkauspalvelujen tuottaja ja tulkkausteknologian kehittäjä. Túlka tarjoaa asiakkailleen tulkkausalustan, jonka kautta ammattitulkin voi saada käyttöön sekunneissa ilman ennakkovarausta. Näiden ns. pikatulkkausten lisäksi Túlkan kautta voi tilata ennakkoon tulkin paikan päälle tai etätulkkausta varten. Túlkan ajatuksena on tehdä tulkkausten tilaaminen niin helpoksi, että esimerkiksi sairaanhoitajien aika vapautuu tulkkausten koordinoinnista itse työn tekemiseen.

– Tulkkaustoimiala on isossa murroksessa: tulkkauspalveluiden tarve on kasvanut voimakkaasti maahanmuuton myötä ja etätulkkausten kysyntä on kasvanut koronan takia entisestään. Túlkaa on kehitetty alusta asti auttamaan tulkkausta tarvitsevia missä ja milloin tahansa. Näemme, että ihmisten välisen ymmärryksen lisääminen kielimuuritilanteissa on toimivan yhteiskunnan kivijalka. A-Tulkkauksen osto on meille merkittävä kasvuharppaus, jonka avulla pystymme kehittämään palvelujamme ja tarjoamaan niitä entistä laajemmalle asiakaskunnalle, kertoo Túlkan toimitusjohtaja Lauri Hyry.

Yrityskauppa syventää Túlkan nykyistä yhteistyötä pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS-kuntayhtymän kanssa. Tähän asti Vantaan, Espoon, Helsingin, Keravan ja HUS-kuntayhtymän omistama A-Tulkkaus on tuottanut tulkkaus- ja käännöspalveluita omistaja-asiakkailleen. Pääomistajalle Vantaalle A-Tulkkauksen myynti Túlkalle oli harkitun päätöksenteon tulos.

– Kaupungille oli tärkeää löytää luotettava kumppani, jonka kanssa tulkkaustoiminnan jatkuminen ja kehittäminen voidaan turvata. Uskon, että tämä kauppa mahdollistaa A-Tulkkaukselle vahvan kehityksen ja kilpailukyvyn paranemisen osana moderneja, digitaalisia tulkkauspalveluja, kommentoi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Túlkalle yrityskauppa on luonteva jatkumo Vantaan kaupungin kanssa vuonna 2016 alkaneelle yhteistyölle. Tällä hetkellä kolmannes A-Tulkkauksen tulkkauksista tehdään Túlkan välityksellä. A-Tulkkauksen osto on Túlkalle johdonmukainen toimenpide myös sen nykyistä asiakaskuntaa ajatellen: valtaosa Túlkan asiakkaista on julkiselta sektorilta, kuten kuntien ja kaupunkien sote-toimijoita ja sairaanhoitopiirejä.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Lauri Hyry, Tulka Oy, puh. 040 7224 068, lauri@tulka.com

Henkilöstö- ja konsernijohtaja Kirsi-Marja Lievonen, Vantaan kaupunki, puh. 040 570 5593

Tulka Oy (Túlka) on vuonna 2016 perustettu palveluyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen ammattitulkkausta modernin tulkkausteknologiansa avulla. Túlkan omistavat työelämän, sote- ja teknologia-alalla toimiva Bravedo ja teknologiaan sijoittava Reaktor Ventures. Túlka on sataprosenttisesti suomalaisessa omistuksessa. Túlkan liikevaihto vuonna 2019 oli 1,6 miljoonaa euroa. Yrityskaupan jälkeen tulkkausta yrityksessä tekee yli 500 tulkkia.

A-Tulkkaus Oy on Vantaan kaupungin konserniyhtiö, joka tuottaa tulkkaus- ja käännöspalveluita sekä niitä tukevia toimintoja omistaja-asiakkailleen Vantaalle, Espoolle, Helsingille ja Keravalle sekä HUS-kuntayhtymälle. A-Tulkkauksen liikevaihto vuonna 2019 oli 7,98 miljoonaa euroa.